xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Lumityttö.

Oli helmikuun aurinkoinen tälvipäivä.

Maassa oleva lumivaippa oli auringon lämmittämää.

Nyt lumesta saisi tehtyä hyvin lumipalloja ja kelkkakin luistaisi liukkaasti. penttisen lapset olivat tulleet talon pihalle leikkimään. 

-Tehdäänkö lumiukko, kysyi  perheen pienin.-Joo, innostuivat toiset lapset, paitsi isoin tytöistä:

-Pyh! Tylsää ja tavallista, hän tuhahti. -Tehdään jotakin erikoisempaa! -Vaikkapa lumityttö!

Lumityttö?

-Mitenkä sellainen tehdään?

Toiset olivat hiukan ymmällään ja miettiväisiä.

-No, melkein samalla tavalla, kuin lumiukkokin. Ensiksi pyöritetään isoja lumipalloja ja nostetaan ne päällekkäin, suunnitteli soveli. tuumasta toimeen. Kaikki lapset ahersivat yhdessä minkä jaksoivat ja pian pihanmaalla oli kolme isoa lumipalloa.

-Laitetaan vaikka unsin alimmaiseksi  suurin pallo, ehdotti isoveli. -Ja sen päälle toiseksisuurin, sanoi vanhin tytöistä ja niin tehtiin. Lopuksi perheen pisin nosti kolmannen, vähän edellisiä lumipalloja pienemmän ylimmäiseksi. Siitä tulisi lumitytön pää.

Tulipas siitä korkea. Sitten isoveli haki sisältä keittiötikapuut,  jotta he ylettäisivät paremmin lumiukon päähän. Isosisko oli hakenut eteisaulan naulakosta viellä äidin huivin, jonka heitti tikapuilla seisovalle isolleveljelleen, joka kietaisi sen nopeasti lumitytön pään ympärille ja solmittiin leuan alta kiinni. Sitten lumityttö sai hiilisilmät, hiilikulmakarvat ja porkkana nenän.

Punainen omena upotettiin sen suuksi.

Kylläpäs siitä tulikin kaunis. Lumesta tehty lumitytön pitkän takin edusta sai hiili nappirivin ylhäältä alas asti ja sen kämmeniksi taiteiltiin viellä lumella täytetyt äidin pitsiset hanssikkaat.

-Ehkä suulle pitäisi tehdä viellä jotakin, että saisimme sen hymyilemään, joku ehdotti. Tosiaan. hmm.

Onnistuihan se hiukkasen omenaa leikkaamalla.

Nyt se lasten tekemä lumityttö oli sitten valmis. Tekivät siitä niin korkeankin, että tarvitsivat avuksi keittiötikapuitakin.

Lapset ihastelivat sitä yhdessä.

Aika kului.

Maaliskuu meni ja melkein huhtikuukin.

Kevätauringon lämpö alkoi oikein tosissansa sulattamaan lumihankia ja ne alkoivat sulaa hiljalleen, ja niin kävi lasten lumiukollekkin kevätauringon sitä lämmittäessä.  Se kallistui. Lumitytön kädet putosivat alas ja äiti sai takaisin pitsiset hanssikkaansa. Lumitytön päässä oleva huivi kastui aivan märäksi. Hiilet tippuuivat alas vähitellen. Sen omenasuu ja porkkananenä putosivat alas. Koko lumityttö meni loppujenlopuksi kasaan aivan kummallisennäköiseksi möykyksi.

Isä katseli ulos keittiön ikkunasta: 

-Se siitä lumitytöstä. Katso, nyt siitä ei ole enää paljon mitään jäljellä.

-Niin. Lumi ei kestä lämpöisessä ilmassa, sanoi äiti.

-Mutta ensitalvena lapset pystyvät taas rakentamaan uusia lumiukkoja.

Liisa Salonen. Iisalmi.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx