Historiallista palmusunnuntaita koronnan aikaan!

Virpomissunnuntai, palmusunnuntai!

Jos lapsia surettaa se, kun eivät  voi mennä virpomaan mummon ja ystävien ovelle: Lähetä suklaapussin kuva tekstiviestillä. Toivota hyvää palmusunnuntaita  ja lupaa antaa pääsiäisykkätyksesi koronnan loputtua.

 Olen 4-lapsenlapsen mummi.

Hyvää pääsiäisen odotusta!

Hups!  Se Liisa-mummon viesti  lapsille.  

 


Liisa-mummon: Kultainen satukirja kaikenmaailman lapsille.

 

Lehmä kerrostalossa.    (1994)

Jiri, kekseliäs poika, pyysi lehmää lemmikiksi.

Vaan äitipä ei tahdo lupaa antaa ottaa sitä!

-Miksi? huutaa Jiri, polkee jalkaa ja porun suuren alkaa

. Äiti siitä suuttuu ja siihen puuttuu:- Jos et heti ole ihmisiksi, sulle ostetaan vaan reki!

- Rekikö? Mitäihmettä minä sillä tekisin?

Lemmikin hankkimis asiaa nyt katseltiin, kulmasta ja toisesta. Ja sitten yhdessä lehmään päädyttiin:

-No tjaah! Lehmän maitohan on ihan hyvää juoda, Taitais ruokajuomana  ruokapöytään lisän suoda.

-A-haa! Äiti alkaa antaa periksi, huomaa Jiri. lehmä sitten jostain maatilalta ostettiin. Kotiinkuljetettaessa sitä rapsuteltiin ja halailtiin.

-Ammuu, sanoi lehmä suurella äänellänsä. Taakseen katsoessaan unohtaakseen ikävänsä, uutta kotia kohti, kun tie nyt johti.

-Mukavaahan se on lehmästäkin päästä lemmikiksi.  Harvapa lehmä se pääsee lemmikiksi.

Vaan mitenkäpä viedä lehmä sisälle, mietittiin. Talon taakse katselemaan mentiin, tutkimaan.  4-kerrokseen se pitäisi jotenkin nousemaan saada.

Kerrostalon rappuja ensiksi ylös nousta koetettiin.

Äiti vet ja Jiri työnsi. Jiri veti ja äiti työnsi ja jelppasi.

Rapuissa lehmänkaviot luisti ja lehmä jarruttaa muisti! Työnä tai vedä, lehmä teki tenän. Olipas matkanteko hankalaa!

Naapurustollakin oli siihen oma sanottavansa. Eräs poika avatun oven edessä seistessään huusi ja sen kuuli:

- Åitii! Tuu kattomaan! Muuttaako se lehmärakas taeteilija Talgreeni asumaan nyt meijän rappuun? Joku toinen ihmetteli: 

-Häh?  Minun yksinäisen miehen mielipide on se, että muuttakoon, ken haluaa ja kun heille sopii ja miten monta Talgreenia tahansa. Minä kyllä tykkään lehmistä! No, nyt ne lähtivät takasinpäin, alas rappuja!

Onni antoi ongensiimaa metrin-kaksi. Sen avulla lehmää parvekkeenpuolelta ylös kiskottiin. Silloi nirin-narin-naksin, alapuolen asunnon Jussi keksi saksin.

-Älä leikkaa! Vaan myöhäistä enää oli varoittaa! Lehmä alas putosi, että rojahti!

-Koetetaanko nyt vahvemmalla? Heivataan se ylös, vaikka nosturilla!

Lehmä näin 4-kerroksen parvekkeelle nostettiin ja sieltä riemusaatossa sisälle talutettiin! Monet ihmiset, jotka sitä touhua seurasivat, totesivat, että siinä vietiin lehmää lemmikiksi.

Rumba alkoi! 

Kahvikuppeja monta päivää kilisteltiin, kun tultiin sitä  kauempaakin katselemaan, kummastelemaan  ja ihmettelemään. Eikä se lehmä ollutkaan mikään ihan tavallinen lehmä! Vaan fiksu ja fisas, sillä juttua piisas! Siksi se olikin juuri niin sopiva kerrostalolemmikiksi!

-Am-muu! Sanoi lehmä ja kahvia kupista joi ihan luontevasti. Niinkuin niityllä ollessaan, kun hännällään siellä kärpäsen pois kauemmaksi luotaan  huiskasi. Vaikka nyt sisällä ei kyllä kärpäsiä ollutkaan!

-Mutta tottumus on toinen luonto. Niityllä sen ei tarvinnut muuta kuin heinää syödä pupeltaa ja vettä juoda. Ammua puhuakseen, tuottaa maitoa ja läjäytellä puhtaudekseen. Ja talvet pilttuussa olostella, navetassa.

-Nyt kun kerran lemmikiksi tänne kerrostaloon lähdin ja otettiin, niin kai sitä kerran on tätäkin koetettava, selitti olohuoneessa istuville, kun televisiosta katseltiin piirrettyjen klassikoita.

Ja Jiri katseli hellästi omaa lehmäänsä. Sellaista lemmikkiä kun ei ollut toisilla hänen tutuillaan kellään. Äiti kyllä oli ensin epäillyn lehmän ottoa kerrostalo lemmikiksi ja että sen hoito jäisi kokonaa hänen harteillensa, siksi. Ja muu perhe siitä vain huvin ottaisi, mutta se oli ollut ihan turha epäilys!  Näes, kaikki näyttivät osllistuvan yhdessä innolla lehmän hoitoon! Heitettiin yhdessä arpaa siitä, että jos lehmä huonosti yöllä nukkuu, kuka ottaa se loppuyöksi viereensä nukkumaan ja näin sitten sen painajaisunen kummitukset saadaan poistumaan. Eikä se yöllä ammuissa herättäisi heidän naapureitaan. Ja kumma kyllä, useimmin arpa lankesi äidille! Äiti opetteli myös lehmästä maidon lypsämään. Sehän olikin ihan helppoa! Olihan hän sen lypsämisen aikaisemmin jo opetellut kirjastosta lainaamastaan kirjasta lukemalla. Siinä neuvottiin: Ole hellä! Välistä ajatteli lehmä, että:

-Kyllä minua naurattaa nuo ihmisten touhut! Näin hauskaa minulla on ollut viimeksi vasikkana!

Ihmiselosta lehmälle kaikkea  opetettiin, kerrottiin ja näytettiin. Että mitä ihmisten kanssa talossaa sumiseen tietää tarvittiin.

Aamusin pestiin hampaita hammasharjalla niin että hammastahna vaahto vain roiskui! Aamiaiset lautasilta tarjottiin eikä heinähoasioilta! Kouluun lähdettäissä eväät koulureppuun laitettiin mukaan. Ensiksi tietysti täytyi opettajaa suostutella, lahjoa ihan ja maanitella lehmää koulun oppilaaksi ottamaan.

Lehmän kas, kun pitäisi olla sivistynyt ja oppinut lehmä kerrostalossa. Muut ihmiset kun tuppasivat sillä naureskelemaan ja irvistelemään. Ja kas, siihen opettamaan viisautta opettaja on paras! Hän kun kylvää viisautta maailmaan!

Lehmä oppi: Ompelemaan, virkkaamaan ja piirtämään. Niijaamaan ja hienosti puhumaan. Se oppi lukemisen, maantiedon ja matikankin kiemuroita. ja kaikkea muutakin, mitä nyt koulussa oppia voi! Illalla läksyjä tehtiin ja televisiota yhdessä katsottiin ja ristikkojakin ratkottiin. Yöksi käytiin nukkumaan vuoteelle, joka oli lehmästä pehmeä nukkumapaikka.

-Lakanat tuoksuisi puhtaanmalle, jos vain kukaan ei  laskisi alle!

-Eikä kakkisi lattialle! Siinäpä pulma suuri, jota lehmänkin pitäisi enemmän opetella juuri! Tuommoisesta moitoksesta, lehmä suuttui:

-Minuako sanotte haisevaksi?

Tuo loukkaus oli suuri. Punastui lehmän naama kun nolostui. Samana päivänä se kauppaan meni ja hyväthaju purkit kaupasta osti. Oli siinä tavaraa monenmoista, jos toista!

-Jos näillä ei haisut lähde, niin ei millään, uhosi.

Lehmällä vieläkin oli mieli tummana, kun se sorkkiansa lakkasi ja kohta vessan pytyn nupista, vetäisi, niinettä kohisi!

Perhe ovella sitä seisoi katsomassa ja ihmetyksestä henkeänsä haukkoi, kun lehmä viisauksia laukoi:

-Kiitos. Hyvää päivää. Ole hyvä, anteeksi ja saisinko? Hyvää yötä! Lehmäkin tahtoo tehdä työtä!

Ja paljon muutakin saatiin nähdä ja kuulla, tottakai! Ja siinä sen tieto ja niksi, että ihmisten seura on lehmän tehnyt fiksummaksi.

-Hurraa, ilosta perhe huusi.

-Nyt maistuu perunamuusi!

-Minulle heinää, kiitos, sanoi lehmä.

Oi, kuinka kohtelias siitä lehmästä olikaan tullut ja viisas, niin kauan kun riemua riitti ja ihmisten luona asui, kuin ihmisetkin. Mutta lehmän perimmäinen luonto ei miksikään muutu ja ajanoloon ihmisten olo sitä kyllästytti. Se tuli apeaksi, surulliseksi. Märehi ja itsekseen itkeskeli.

Eräänäpäivänä se sitten äkkiä kimpsunsa ja kampsunsa pakkasi. Vetokärriin ne kaikki nakkasi.

-Nyt lähden takaisin nntylle ja heti. Lapset lehmää saatoi ja se rattaitan itse veti. Niityllä siellä kaikki   yhteen kokoontui  lehmät muutkin ja asiata pohdittiin:

-Takaisinko tulit hyvä veli, kun ensin siellä opettelit olemaan ihmisiksi, niin  toiset lehmät ihmetteli.

-Viihtynetkö täällä enää siksi, ne naureskeli.

Lehmä pintarella tuolilla isti, sukkaa kutoi ja vastas:

- Kas, kas, kun toista pilkata koittaa? Aina viisaus voittaa. Asumisen ja elämisen panin näin paremmaksi. Nyt on mulla kotia kaksi.

Hurraa! Ongelma niin ratkes, huusi ilosta yhdessä lehmät ja lapset.

Kenenkään kun ei tarvinnut enää ketään kaivata ja ikävöidä!

Niin lehmänkin elämä tuli mukavemmaksi. Olihan se jotakin uuttakin oppinut ihmisten luona lemmikkinä talossa ja juuri siksi, nyt elämänsä tullut monipuolisemmaksi.

Hurraa!                    Onhan sillä nyt kotia kaksi!


Puhutaan mummoista. 

-Hei! Tänään tulee kuulemma Tiinan luona käymään mummo, ilmoitti Saara päivällispöydässä.

Tiina oli Saaran paras ystävä ja  koulukaveri

.-Mummoko, tuhahti Tommi.

-Meilläpä ei ole mummoa, huomautti Arvi.

Päivällispöydässä laskeutui apea hiljaisuus.

Se oli totta. heillä ei ollut enää mummoa, koska kumpikin mummo oli jo kuollut. Isän äiti, sekä äidin äiti. Lapsista se ei ollut yhtään mukavaa ja he kaikki olisivat halunneet, että heilläkin olisi ollut joku mummo.Tiinalla oli mummo. Hilmalla oli mummo ja Roopellakin oli mummo.

-Epistä! Minä tahtoisin mummon, sanoi Tommi.

-Muistatteko te edes, miltä mummo näytti, kysyi isoveli Iivari.

-Minä muistan, ilmoitti Saara. -Mummolla on nuttura.

-Ja peruna nenä ja sen alla viikset, tiesi Anna.

-Ja uimarannalla kesäisin suuret aurinkolasit päässä. Sellaiset kuin avaruusolioillakin, huhuu, kertoi Kaisa.

-Mummoilla on leveät hartiat ja isot kädet ja ne kulkealönkyttävät kumarassa.

-Ja sisätiloissa niillä on aina jaloissa lättään painuneet tohvelit.

Jokainen huusi innokkaasti ilmoille tietojaan jos jonkinmoisia.

-Kylläpäs te tiedättekin paljon mummoista, kehui äiti leikillään. Kaikki nauroivat.

Tällävälin oli isä käynyt hakemassa olohuoneesta valokuva albumin.

-Nyt katsotaankin tästä kuva albumista, että millainen minun mummoni oli.

Kaikki kerääntyivät isän ja kuva albumin ympärille.

-Tuossa on minun mummoni, sanoi isä ja osoitti erästä valokuvaa sormellansa. -Siinä kuvassa minä olen 6-vuotiaana mummoni kanssa.

 Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään heidän  katsoessaan hartaana isän sormen osoittamaa valokuvaa.

Sitten Tommi kysyi: 

- Isä! Oliko sinun mummosi prinsessa?

 


 

Peikkojen kanssa retkellä.

-Hei! Minun nimeni on Maija ja minulla on metsässä Pörri niminen peikkoystävä.  Pörri ystäväni perheeseen kuuluu isä-, äiti- ja peikkolapset. Lähdenpä nyt peikkojen luokse kylään, luki mummo satukirjasta.

- Hei! Huudahtin eräs lapsista, -millaisia ne peikot ovat? Tuhmia vai kilttejä? Marko on vasta  2-ja puoli vuotta. Että ei liian pelottavaa satua! 

-Ei ne Markoa peloita  , vaikka ne olisivat millaisia. Eihän vaan, Marko? Kysyi isosisko Sini ja keinutti pikku-Markoa sylissään.

- Ei, huusi Marko. -Mummo, kello tatu!

-Juu, mummo lupasi. -Eihän me Markon kanssa sadun peikkoja pelätä!  iso poika! Ja tämän sadun peikkoja varsinkaan. Nehän ovat  tässä sadussa Maijankin ystäviä.

Kun kaikki lapset istuivat mukavasti ja olivat taas rauhallisia. mummo jatkoi: Kylläpä  kaikki peikot ilahtuivat peikkolassa, nähdessään Maijan! -Lähdetäänkö kaikki yhdessä tänään metsään retkelle? Kysyi peikko isä.  

- Lähdetään vaan! Hyvä, hyvä, huusivat kaikki yhdessä ja taputtivat käsiään.

Pörri: -Joo, joo, heikunkeikun.

 -Kuka tekee retkieväät? Kysyi eräs tyttö peikko.

Pörri: -Mitä siellä syödään?

Silloin äit peikko selitti kaikille, että metsäretkelle ei tarvitse ottaa evästä. Hän tiesi siellä metsässä, maassa olevan vanhan puunrungon, jonka alla on paljon muurahaisia ja muurahaisten munia. Nehän ovat kaikkien peikkojen herkkua!

-Yäk, yäk, ajatteli Maija, sillä ihmislapsethan eivät syö kaikkia peikkojen herkkuja. Eivätkä pidä muurahaisista ja niiden munista ruokana, mutta hän ei sanonut kuitenkaan mitään, sillä peikothan  tiesivät  jo myös sen.

- Metsässä on myös hyvinpaljon erilaisia marjoja, kertoi Pörri.

Nam! Peikot tykkäävät myös marjoista. 

Metsä oli hyvin suuri. Siellä  oli paljon suuria puita, pensaita, kiviä, varpuja, sammalta ja heinää.  He näkivät siellä liikkuessaan myös monenlaisia eri eläimiä. Orava kiipeili puussa. Jänis loikki pensaiden taakse. Linnut laulaasirkuttelivat puidenoksilla.  Hämähäkki oli kutonut suuren verkon puiden väliin, hyönteisiä ruuakseen  pyydystääkseen. kapealla polulla oli myös puustapudonneita käpyjä, joita he yhdessä keräsivät kulkiessaan. Pienin peikkolapsista väsyi ja isäpeikko kantoi häntä hartioillansa. Pian he saapuivat  mukavan näköiselle metsäaukiolle.

 -Jäädäänkö tähän?" Kysyi peikko äiti. "-Minusta tämä on hyvä paikka. Onko teistäkin?" Kaikista toisistakin se on hyvä leiripaikka. Ensiksi he rakentavat isän kanssa yhdessä kuustenoksista majan.

-Koska syötään? Huutaa pienin peikko, sillä hänellä on  nälkä.

-Aivan kohta, rauhoittelee   äiti.

-Ja pitää meidän seikkaillakkin, huomauttaa Pörri.

-Onko tämä se puu, jonka alla on niitä muurahaisia ja muurahaisten munia, kysyy peikkosisko, nähdessään maassa suuren puunrungon.

-On, katsokaapa!

Yhdessä isä ja äitipeikko siirtävät ja  kääntävät suuren maassa olevan puunrungon ympäri. Hups! Ja kaikki näkevät kuinkapaljon rungon alla, maassa on muurahaisia, jotka siellä  juoksevat ja niiden joukossa valkeita ja soikeita muurahaisen munia. Peikkoäiti kerää siitä sitten nopeastinoukkien  muurahaisen munat. Hui! muurahaiset kiipeilevät Maijankin jalkoja pitkin ylös. maija alkaa huiskimaan ja hyppimään. Saakin muurahaiset pois ja äitipeikko kääntää puunrungon takaisin paikoilleen.  Isäpeikko on kerännyt sylintäyden kuusen oksia ja ne levitetään majan lattialle. Äiti on tuonut mukana pehmoisen vaatteen istuinpaikaksi. isäpeikko kantaa majaan viellä sankollisen raikasta vettä. Isoimmat lapset lähtevät Pörrin ja Maijan kanssa  ympäristöön leikkimään ja seikkailemaan. Metsässä voi puuhailla monenlaista ja löytää uusia ystäviä.

Leikkipaikalla rakentelemiseen löytyy oksan kappaleita, kiviä ja käpyjä. Peikkotyttö tekee leikkipihan marjamättäälle oman puutarhan.  Laitumelle käpylehmiä. Mättäiden ja sammalien välissä olevasta vesilammikosta saa leikkijärven. Pörri rakentaa leikkijärven rantaan laiturin ja pieniä kaarnaveneitä. Vedessä uitetaan käpyjä ja tikkuja.

Otso karhukin löntystelee siihen vierelle uteliaana katsomaan. Simo siilin kuono pistää esille mättäänlomasta. Elli etana on kiivennyt lähemmäksi, puunoksalle katsomaan ja Tiina talitinttikin hyppiäkeikaroi. 

Maija tekee jokaiselle peikolle marjaheinistä omat  helmet. Sisko kävelee ympäriinsä saappaat vettä täynnä. Lits! Lots, lits! Pörri varoittaa siskoaan kipeistä variksensaappaista, jollaisen saappaanvarret voivat hangata jalkaan. Äiti tuo pyyhkeen ja sitten sillä siskon peikkokoivet kuivataan.

-Me peikot emme tarvitse kenkiä, sanoo peikkoisä ja näyttää suuria karvaisia jalkoteriään Maijalle.

-Mutta me ihmislapsetpa tarvitsemme kengät. Varsinkin tuntemattomassa maassa kulkiessamme. Käärmekkin voi purra jalkaan. Ja jos se purema on myrkyllinen, siihen voi vaikka kuolla, tiesi Maija kertoa.

-Mutta käärmeenpurema ei ole niin vaarallinen meidän karvaisille paksujille peikkokoivillemme.

Pörri katseli säälien Maijan karvattomia ja vaaleita sääriä!

-Mutta tämmöiset jalat ovat ihan hyvät jalat, puolustaa Maijja jalkojaan.

Kaikki peikkolapset katsovat Maijan jalkoja niin tosissaan, että heiltä kaikilta menee sormi suuhun. Sitten he kaikki alkavat riehumaan majassa niin paljon, että isä hermostuu.

-On ruoka aika, hän ilmoitti.

Silloin kaikki rauhoittuvat paikoilleen majan lattialle levitetyn retkikattauksen ympärille. Isä ja äitipeikko ovat keränneet lasten leikkiessä monenmoiset metsänherkut marjojen lisäksi ja kaikki syödämussuttavat vatsansa ruokaa aivan täyteen.

-Otetaanpas pienet torkut, isäpeikko ehdottaa.

Pian sade ropisi kotoisasti majan katossa heidän levätessään. Sadekuuron loputtua, lähtivät he kotimatkalle peikkolaan ja koko matkan he lauloivat yhdessä peikkolaulua:

-Peikot tykkää muurahaisista, röh-röh-röh-röh! ja muurahaisten munista, röh, röh, röh, röh! Peikot tykkää toukista, sienistä ja marjoista. Nam - nam -  nam - nam - nam. peikot tykkää muurahaisista, munista ja toukista. Jäkälistä, sammaleista ja sienistä! peikot tykkää marjoista. Röh - röh - röh - röh - röh! Nam - nam - nam - nam - nam -nam!

Laulua laulettiin kokomatka, uudestaan ja uudestaan. kovemmin ja kovemmin, niin kauan kunnes tultiin perille peikkolaan.

-Taitaa tulla ukonilma, sanoivat ihmiset kylässä sitä kuunnellessaan, sillä sellaiselta peikkojenlaulu ihmisistä kuulostaa. Ukonilmalta, mutta Maijasta se oli kaunista.

-Kuinka sinä Maija uskalsit olla yksin metsässä, vaikka oli ukonilma, kysyi äiti kotona Maijalta.

( Kirjoitin tämän peikkosadun jo v. 1998 omille lapsilleni.)


 Vene viedähän virtahan!

Ho-hoi!  Vene vesille!

Kokka kivisiin kuohuihin, virran pyörteisiin,  vesiin!

Aia venettä vetämässä!

 Leevi lylyn lykkimässä.

Virtapa ei venoa viekkään!

Voita ei vahvat vellot!

Airot venettä soutamahan.                            

 

L. S.  Iisalmi/Savipelto.